Sompu-Pahtaojan Metsästysseura ry perustettiin 15.5.1955. Perustava kokous pidettiin Matti Anttilan talossa.
Pirtti oli täynnä väkeä, 21 henkilöä ja talonväki. Kauko Nousiainen piti alustavan puheenvuoron, jonka jälkeen hänet
valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi. Sihteeriksi valittiin Paavo Ora. Keskusteltiin metsästysseuran tarpeellisuudesta
paikkakunnalla, koska syksyisin oli alkanut ilmaantua outojakin metsämiehiä koirineen Kivalonkin maisemiin.
Niimpä päätettiin perustaa metsästysseura. Perustamiskirjan allekirjoittajina olivat Juho Anttila, Erkki Jarkko, Niilo Saviaro,
Kaino Kyntömaa. Kokous päätti, että vasta perustettu seura liittyy jäseneksi Suomen Metsästäjäliittoon.
Seuran johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Matti Anttila, varapuheenjohtajaksi Kauko Nousiainen, sihteeriksi valittiin teollisuusvirkailija
Paavo Ora. Rahastonhoitajaksi Esko Jarkko. Muiksi jäseniksi Kaino Kyntömaa, Juho Anttila ja Niilo Saviaro.
Perustamiskokouksessa seuraan liittyi 21 jäsentä.
Seuran toiminta oli varsin vilkasta, jo toisena toimintavuotena alettiin puuhata hirvirataa. Se olikin kova urakka, sillä alueella ei ollut vielä sähköä.
Rakennettiin niinsanottu keinurata. Siinä hirvenkuva liikkuu vaunulla rataa joka on molemmista päistä korkeammalla kuin ampuma-alueen kohdalla.
Vaunu vedettiin miesvoimin ylös lähtöpäähän ja laskeettiin alamäkeen, mäessä vaunu sai tarvittavan nopeuden ja ammunta suoritettiin vain yhteen suuntaan.
Rata oli Kemin seudulla ensimmäinen liikkuva hirvirata. Rata oli varsin vilkkaassa käytössä muutaman vuoden, kun muualla rakennettiin polttomoottorilla tai sähköllä toimivia ratoja.
Niissä kuva kulki molempiin suuntiin kaksipäisenä, joten ammunta kävi nopeammin. Niimpä ratamme sai rauhassa ränsistyä. Vuonna 1958 tuli voimaan asetus, että hirvenmetsästykseen
ampujaksi ilmoitettun osallistujan on suoritettava hyväksyttävä ammuntakoe.
Johtokunnan puheenjohtajina ovat olleet eripituisia aikoja Matti Anttila, Tauno Tasala, Esko Jarkko, Heikki Kraatari, Matti Springare, Raimo Hartikainen,
Olavi Niemi, Matti Toppinen ja nykyisin Matti Ollitervo.
Sihteerinä ovat toimineet Paavo Ora, Juho Hemminki, Pentti Nikula, Armas Matikainen, Jouko Honkanen, Veijo Saviaro, Juha Hemminki, Matti Ollitervo, Jari Saviaro ja nykyään Antti Hemminki.
Metsästysammuntakilpailuihin seuramme on osallistunut aktiivisesti. Seuran omista kisoista aina Suomenmestaruuskisoihin asti (Kuvassa seuran kesäkisat Hietakaulassa vuonna 2000). Heimo Springare on osallistunut ensimmäisen kerran
SM-kilpailuihin vuonna 1981 ja viimeksi 2003. Parhaat saavutukset luodikkoammunnoista ovat 1 kulta, 2 hopeaa ja 2 pronssia. Matti Niemelä on saavuttanut
nuorten sarjassa haulikossa hopeasijan. Matti Toppinen on yltänyt hirvenhiihdossa neljännelle sijalle.